keskiviikko 6. elokuuta 2008

Huonoa alkuiltaa.

Niin, tämän päivän aikana kone on tehnyt yhteyden aikakatkaisun niin monta kertaa, etten tahdo enää pysyä laskuissa. Ja vielä pitäisi tämä päivä ja osa huomista aamua kestää, ennen kuin pääsee kotiin vapautumaan tuskistaan.

Niin eli siis, olen nolifettanut tänään FinFanFunissa, julkaisin jopa yhden raapaleen viikoittaiseen raapalehaasteeseen viikko 32: aiheena Marcus Flint. Kylänkin puolella tuli käväistyä ja Zonko'sissa myöskin, mutta pääasiassa Finissä se aika kuluu.

Ja stressannut olen myös, puhumattakaan lukemattomasta angstin määrästä. Fininäytös etukäteen Helsingissä puoliverisestä prinssistä, ja jopa kolme syytä todennäköisesti estää saapumiseni paikalle eli:
a) Leffan ikäraja, K-15. Pitäisi olla kolmentoista, että pääsee edes täysikäisen kanssa, enkä tietenkään ole lähelläkään.
b) Liian pitkä välimatka Ulvila-Helsinki.
c) Äiti ei takuulla suostu yhteenkään miittiin tms. päästämiseen vähään aikaan.

Ei kommentteja: